Valeuutisista on keskustelu runsaasti julkisuudessa parin viime vuoden ajan. Valeuutinen on harhautustarkoituksessa tehty teksti (tai vaikkapa video), joka matkii ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä. Valeuutinen on olennaisilta osiltaan sepitettä. Valeuutiset tekijän motiivina on yleensä raha, huijaamisesta saatu tyydytys ja toisinaan myös poliittiset pyrkimykset. Näin määrittelee valeuutiset toimittaja Johanna Vehkoo Yleisradion Valheenpaljastaja-blogissaan.
Makedonialainen Velesin kaupunki nousi uutisotsikoihin Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä vuonna 2016 kun kävi ilmi, että paikalliset teinit tehtailivat vaaleihin liittyviä valeuutisia ja ansaitsivat niiden avulla roisin summan rahaa. Nuoret saivat rahaa valeuutissivuilla olleista mainoksista ja sepitetyille sisällöille he olivat kopioineet aineksia internetistä. Sivusto oli tyypillinen klikkienkalastelu-sivusto, jolla tässä tapauksessa oli myös poliittisia vaikutuksia.
Kukaan ei ole valheille immuuni: ihmiset ovat taipuvia jakamaan sisältöä, joka vahvistaa heidän maailmankuvaansa ja ennakkoasenteitaan.
Sepitettyjä uutisia jaetaan sosiaalisessa mediassa vilkkaasti. Niin ikään Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana some-käyttäjien todettiin jakavan enemmän sepitettyjä tai virheellisiä uutisia kuin journalistisen median uutisia. Valeuutisten suosioon vaikuttaa se, että ihmiset ovat taipuvaisia jakamaan sisältöä, joka vahvistaa heidän maailmankuvaansa ja ennakkoasenteitaan.
Medialiiton tutkimuksen mukaan valeuutisilmiöön törmää myös moni suomalainen. Noin 29 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi näkevänsä valeuutisia verkossa viikoittain. Noin 12 prosenttia nuorista, 18-24-vuotiaista vastaajista kertoi myös jakaneensa eteenpäin valheellisiksi tietämiään uutisia.
EU-komission teettämässä kyselyssä puolet suomalaisista kertoi kohtaavansa vähintään viikoittain “uutisia tai informaatiota, jonka uskoo vääristelevän todellisuutta tai olevan jopa virheellistä”. Luku oli kuitenkin EU-maiden alhaisin keskiarvon ollessa 68 prosenttia.
Valeuutinen-sana on kuitenkin kuin saippuapala, josta on vaikea saada otetta. Eri ihmiset ja tahot tarkoittavat sillä eri asioita. Makedonialaisnuorten esimerkki lienee klikkejä kalastelevaa valeuutisointia puhtaimmillaan, mutta moni mediankäyttäjä ajattelee, että myös journalismissa tehdyt virheet tai myöhemmin vääriksi osoittautuvat väittämät ovat valeuutisia. Medialiiton tutkimuksessa lähes puolet vastanneista ajatteli kotimaisen journalismin tuottavan paljon tai jonkin verran valheellisia uutisia. Valeuutisten ei ymmärretä olevan jossain uutismedian ulkopuolella.
Vaikka valeuutinen-termi voi kuulostaa helposti ymmärrettävältä, sitä se ei siis ole. Valeuutisiksi on kutsuttu niin satiiria, propagandaa, klikkaussivustoja kuin vaikkapa rasistisia sivustoja. Tutkija Kalev Leetarun mukaan tässä onkin valeuutisen ongelma – termi on kärsinyt inflaation, koska sillä on viitattu liian erilaisiin sivustoihin ja sisältöihin.
Yleisötyöpajoissa annoimme osallistuneiden pohtia vapaasti valeuutista, sen määritelmiä ja sisältöjä, ja tehtävä osoittautui juttuesimerkkien äärellä yllättävän vaikeaksi. Osallistujat pohtivat tulisiko esimerkiksi MV-lehden miltei suoraan poliisitiedotteesta kopioitu teksti nimetä valeuutiseksi sen julkaisualustan vuoksi. Mitä mieltä sinä olet?
Moni työpajalainen päätyi siihen, että valeuutisen määritelmä täyttyisi, jos sisällön tuottaja olisi tarkoituksellisesti julkaissut vääräksi tietämäänsä tietoa. Ongelmallista on, että ulkopuolisen lukijan on kuitenkin vaikea tai jopa mahdoton arvioida sisällön julkaisijan motiiveja ja tietämystä.
Useimmat työpajalaiset päätyivät siihen, ettei esimerkiksi MV-lehden poliisitiedotteesta miltei sellaisenaan kopioitua juttua voisi kutsua valeuutiseksi. Kuitenkin erään osallistujan mukaan kymmenen luotettavan uutisen joukossa yksi tahallisesti harhaanjohtava uutinen riittäisi horjuttamaan merkittävästi hänen luottamustaan kyseiseen välineeseen.
Etenkin toimittajat ovat halunneet puhua valeuutisista, sillä he ovat halunneet korostaa eroa oman työnsä, eettisiin pelisääntöihin sitoutuneen journalismin ja vailla sääntöjä toimivien sivustojen välillä. Neutraalien sanojen on myös pelätty normalisoivan esimerkiksi rasistisista sisältöä julkaisevia sivuja.
Tieteessä pyritään kuitenkin käyttämään täsmällisempiä käsitteitä. Euroopan Neuvoston raportissa todetaan, että valeuutinen-termin käyttö tarjoaa harhaanjohtavaa tai puolueellista tietoa tuottaville sivustoille liian helpon tavan torjua niitä vastaan kohdistettu kritiikki, sillä ne voivat osoittaa ainakin osan julkaistusta sisällöstä olevan faktojen tasolla totta. Valemediaksi nimitetyt sivustot eivät myöskään välttämättä julkaise sisältöä harhaanjohtamistarkoituksessa, vaan monet vilpittömästi uskovat valtavirrasta poikkeaviin maailmanselityksiin tai poliittisiin kantoihin.
Euroopan neuvoston raportissa ehdotetaankin, että verkossa leviävästä harhaanjohtavasta tiedosta käytettäisiin valeuutisten sijaan dis-, mis-, ja malinformaation käsitteitä.
Etenkin Yhdysvalloissa valeuutinen-termi on irronnut alkuperäisestä merkityksestään ja siitä on tullut uudenlainen poliittinen lyömäase.
Poliitikot, presidentti Donald Trump etunenässä, kutsuvat valeuutisiksi kaikkea sellaista mediasisältöä, mikä ei ole heille mieluista. Ahkerasti aiheesta Twitterissä kirjoittavan presidentti Trumpin mukaan valeuutisia julkaisevat nimenomaan monet tunnetut mediatalot, kuten New York Times tai CNN, ja hän kutsuu perinteistä journalistista mediaa kansan viholliseksi.
Valeuutinen-nimityksellä ei siis ole enää mitään tekemistä sen kanssa onko sisältö totta vai valetta tai onko se tehty journalististen periaatteiden mukaisesti, vaan kyse on poliittisesta pelistä, jossa pyritään heikentämään vastustajan, esimerkiksi journalistisen median, asemaa. Termejä kaapataan ja pyritään kääntämään niiden merkitykset toisiksi. Myös Suomessa uudet puolueelliset vastamediat ovat kutsuneet journalistista mediaa, kuten Yleisradiota, valemediaksi.
Tutkija Joshua Habgood-Coote ehdottaakin, että ihmisten tulisi lopettaa valeuutisista puhuminen tykkänään. Hänestä sanan käyttö on poliittisesti ongelmallista. Habgood-Coote huomauttaa, että sana on tarpeeton ja harhaanjohtava, koska sen merkitys riippuu täysin siitä kuka on äänessä. Koska sanalla ei ole selkeää ja vakiintunutta sisältöä, se taipuu propagandan välineeksi erittäin helposti.
Valeuutisilla onkin pitkä propagandistinen historia. Monissa epädemokraattisissa valtioissa, kuten Ugandassa, Filippiineillä, Burmassa, Venäjällä tai Kiinassa, hallitukset ovat perustelleet sensuuritoimia vetoamalla valeuutisten uhkaan. Näissä maissa hallitukset ovat kriminalisoineet “väärän tiedon” levittämistä, vaikka tosiasiassa kyse on ollut valtaapitävien kritisoivien äänien tukahduttamisesta.
Valeuutinen-sana ohjaa myös ajattelemaan, että harhaanjohtavassa tiedonvälityksessä olisi kyse tietoisesta valehtelusta. Kuitenkin ihmisiä voidaan huiputtaa ja johtaa harhaan myös ilman valehtelua. Nykyisessä mediaympäristössä monia puolueellisia verkkojulkaisuja tai poliittisia toimijoita voitaisiin kutsua varsin arkisesti paskanpuhujiksi. Filosofi Henry G. Frankfurtin mukaan sekä valehtelija ja paskanpuhuja toivovat kuulijan uskovan häntä. Kuitenkin siinä missä valehtelija pimittää tietoisesti kuulijalta tosiasioita tai vääristelee niitä, paskanpuhuja ei tarkoituksellisesti petä kuulijaansa; hän vain suhtautuu totuuteen välinpitämättömästi. Paskanpuhuja siis voi puhua yhtä hyvin totta tai valetta; kunhan se palvelee hänen omia tavoitteittaan.
Mediasisältöön luotetaan helposti, jos se vastaa omia toiveita, ennakkoasenteita tai maailmankuvaa. Siksi kukaan ei ole harhaanjohtavalle tiedolle täysin immuuni.
Jos mediankäyttäjän ennakkoasenne presidentti Donald Trumpia kohtaan on negatiivinen, hän on altis uskomaan ja jakamaan eteenpäin vaikkapa perättömän uutisen, joka väittää Twitterin sulkeneen Trumpin tilin rasistisen vihapuheen vuoksi tai presidentin saaneen viisi miljoonaa kyseenalaista seuraajaa Twitterissä muutamassa päivässä. Vaikka usein puhutaan Yhdysvaltain presidentti Trumpin kannattajien tehtailevan valeuutisia, edelliset esimerkit osoittavat, että juttuja sepitetään aktiivisesti myös Trumpin vastustajien parissa. Netti on pullollaan Yhdysvaltain presidentistä tehtyjä kuvamanipulaatioita ja sepitettyjä juttuja, joissa Trump tai hänen alaisensa esitetään epäedullisessa valossa.
Edelliset Trump-uutiset osoitti perättömiksi Snopes-niminen sivusto, joka on yksi monista viime vuosina avatuista faktantarkistuspalveluista. Faktantarkistuspalveluja tuottavat uutisorganisaatiot ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ympäri maailmaa.
Suomalainen faktantarkistuspalvelu on Faktabaari. Faktantarkistustyötä edistää International Fact-Checking Network (IFCN), joka on luonut omat säännöt kansainväliselle faktantarkistustyölle. Järjestö ylläpitää listaa faktantarkistusorganisaatioista, jotka ovat nämä säännöt allekirjoittaneet.
Faktantarkistuspalveluista on puhuttu yhtenä keskeisenä disinformaation vastustamisen keinona. Toisaalta faktantarkistuksen mahdollisuuksia on arvioitu myös verraten rajallisiksi monesta eri syystä:
Tällä hetkellä suurin osa harhaanjohtavista uutisista on tekstiä ja niiden vakuutena on voitu käyttää käsiteltyjä ja väärennettyjä valokuvia. Vaikka digitaalisen valokuvan muokkaaminen on helppoa, valokuvalla on yhä totuuden ja aitouden lupaus. Ihmiset uskovat helpommin juttua, jonka todisteena käytetään valokuvaa, vaikka he periaatteessa ovatkin tietoisia kuvien käsittelyn mahdollisuudesta.
Digitaaliset kuvankäsittelyohjelmat ovat niin helppokäyttöisiä, että yksinkertaisten kuvamanipulaatioiden tekeminen onnistuu lähes keneltä tahansa. Kuvalla on yhä vahva todistusvoima ja kuvamanipulaatioita käytetäänkin monissa sepitetyissä uutisissa uskottavuuden tuojina. Snopes-faktantarkistussivustolla julkaistu kuvapari presidentti Donald Trumpista osoittaa vaalikampanjan aikana vuonna 2016 julkaistun kuvan ja uutisen nuoresta Trumpista striptease-tanssijan kanssa väärennökseksi. Oikealla on alkuperäinen kuva, jossa esiintyvän miehen henkilöllisyys on tuntematon.
Tulevaisuudessa sisältöjen arvioiminen käy entistä vaikeammaksi, sillä tekoälyn ja koneoppimisen kehittyessä myös video- ja äänisisältöjen manipulointi käy helpommaksi. Esimerkiksi Adobe on jo kehittänyt Photoshop for audio -ohjelmiston, jonka avulla keskustelua voi manipuloida yhtä helposti kuin kuviakin. Ohjelmistoon syötetään 20 minuutin ääninäyte tietyltä puhujalta, jonka jälkeen ohjelmiston käyttäjä voi kirjoittaa tekstin ja julkaista sen kyseiseltä henkilöltä kuulostavana puheena. Ääninäytteiden saaminen poliitikoilta tai muilta julkisuuden henkilöiltä ei ole vaikeaa, joten voi vaan arvailla, millaisia puheita heidän nimiinsä tulevaisuudessa tehtaillaan.
Tulevaisuudessa et voi uskoa korviasi etkä silmiäsi.
Stanfordin yliopistossa on puolestaan kehitetty ohjelmisto, joka mahdollistaa reaaliajassa videoissa esiintyvien ihmisten kasvonilmeiden manipuloinnin. Face2Face –niminen ohjelmisto kopioi nettikameran edessä esiintyvän henkilön kasvon ilmeet ja heijastaa ne alkuperäisellä videolla esiintyvän ihmisen kasvoille. Ohjelmistoa demonstroivassa videossa tutkijat heijastivat omia ilmeitään videolla esiintyvien Donald Trumpin, Vladimir Putinin ja George W. Bushin kasvoille.
Kyseiset teknologiat ovat vasta kehitteillä ja esimerkkivideot voivat näyttää hieman luonnottomilta ja ääni voi kuulostaa robotisoidulta. On kuitenkin oletettavaa, että muutamassa vuodessa ne kehittyvät huomattavasti, eikä manipuloitua sisältöä enää erota oikeasta.
Huhtikuussa 2018 runsaasti huomiota sai netissä leviävä video Yhdysvaltain entisestä presidentistä Barack Obamasta, joka näytti hyvin samanlaiselta kuin aiemmatkin presidentilliset videot: taustalla oli Yhdysvaltain lippu ja presidentti puhui rauhallisen vakuuttavasti.
Kuitenkin kesken puheensa Obama yhtäkkiä tokaisi Donald Trumpin olevan täydellinen paskiainen. Sitten hän jatkoi yhtä tyynesti, ettei koskaan puhuisi moista julkisesti. Mitä ihmettä videolla tapahtui? Kyseinen video oli Jordan Peelen ja BuzzFeedin tuottama demonstraatio siitä, kuinka helposti Adobe After Effects ja tekoälyyn perustuvalla FakeApp -ohjelmistoilla pystyttiin tuottamaan varsin todentuntuinen väärennös presidentin puheesta.