Tiedettä tuotetaan tiettyjen menetelmien ja sääntöjen puitteissa. Tieteelliselle tutkimukselle on ominaista, että tarvittaessa toinen tutkija voi toistaa tutkimuksen ja verrata tuloksia alkuperäiseen. Tästä syystä tutkimuksessa käytetyt lähteet, menetelmät ja aineistot tulee raportoida selkeästi. Tiede on myös riippumatonta ja itseään korjaavaa: toiset tutkijat arvioivat jatkuvasti kollegoidensa julkaisuja ja antavat niistä kriittistä palautetta. Internetistä löytyy kuitenkin paljon tutkimuksia, jotka eivät täytä näitä kriteerejä. Tällaista tutkimusta kutsutaan näennäistieteeksi.
Nopeasti katsoen näennäistiede saattaa näyttää tieteelliseltä tiedolta, sillä se pyrkii vakuuttamaan lukijansa esimerkiksi pitkällä lähdeluettelolla tai tuomalla esiin tutkimuksen tekijän akateemisen tittelin tai auktoriteettiaseman. Kun näennäistiedettä tarkastelee lähemmin, huomaa, ettei tuloksia ole altistettu kritiikille, esitetyt lähteet voivat viedä epäilyttäville sivustoille ja aiempaa tutkimustietoa on siteerattu valikoiden. Kuitenkin näennäistieteen tuottajat yrittävät vakuuttaa sen tarjoavan luotettavinta tai uusinta tietoa kyseisestä aiheesta.
Näennäistiedettä jaetaan huolimattomasti. Facebookissa 70 prosenttia käyttäjistä lukee tieteelliseltä näyttävästä artikkelista vain otsikon ennen sen jakamista.
Näennäistieteessä halutaan usein hakea tieteellisiä todisteita tietylle ideologialle tai maailmankuvalle. Esimerkkejä näennäistieteestä ovat uskomuslääkintä, ufologia tai astrologia. Etenkin terveydenhoidon ja vaihtoehtolääketieteen saralla näennäistiede on voimissaan. Internetistä löytyy esimerkiksi syövän hoitoon lukuisia näennäistieteellisiä artikkeleita ja hoito-ohjeita ruokasoodasta kannabisöljyyn.
Joskus myös yritykset ovat osallisina näennäistieteen tuottamisessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tupakkateollisuus on rahoittanut massiivisen määrän tutkimusta, joka on väittänyt tupakoinnin olevan vaaratonta. Samalla tavalla öljyteollisuuden edustajat ovat rahoittaneet ilmastonmuutoksen kiistäviä tutkimuksia. Tällaisen näennäistieteen taustalla ovat yritysten taloudelliset pyrkimykset.
Yhdysvalloissa tupakkateollisuus on rahoittanut massiivisen määrän näennäistiedettä, joka pyrki osoittamaan tupakoinnin vaarattomaksi. Näihin näennäistieteellisiin tuloksiin vedottiin myös vanhoissa tupakkamainoksissa.
Tieteen ja näennäistieteen välinen rajanveto ei ole aina ongelmatonta. Koska tiede on itseään korjaavaa ja tieteellisesti vahvistetut tulokset ovat muuttuneet ajan saatossa, näennäistieteessä tuodaan mielellään esiin, että vaihtoehtoisissa tuloksissa olisi kyse vain tieteen sisäisistä kiistoista tai jopa tieteellisestä vallankumouksesta. Näennäistiede esitetään tieteellisen tiedon korjaajana, täydentäjänä tai haastajana.
Maallikon voi joskus olla vaikea erottaa luotettavaa tieteellistä tutkimusta näennäistieteestä. Seuraavien kohtien pohtiminen voi auttaa tieteellisenä esiintyvän tiedon arvioinnissa:
Talvella 2017 Suomessa uutisoitiin laajasti monista hopeavettä myyvistä sivustoista ja yrittäjistä, jotka markkinoivat nanohopeaa sisältävää vettä “luonnon vanhimpana antibioottina”. Hopeaveden käyttöä suositeltiin myös terveysaiheisissa blogeissa ja tuote sai käyttäjiä etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Journalismissa tartuttiin aiheeseen, sillä lääketieteen asiantuntijoiden mukaan hopeavettä ei tulisi juoda. Hopeaveden sanottiin olevan vaarallista ja aiheuttavan jopa sisäelinvaurioita. Marraskuun lopulla 2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea aloitti hopeaveden luokittelun lääkkeeksi, jotta sen myynti voitaisiin kieltää. Lokakuussa 2018 sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan käynnisti lakihankkeen valmistelun vaihtoehtohoitojen rajoittamiseksi, jotta vastaaviin tapauksiin voitaisiin tulevaisuudessa paremmin puuttua.
Hopeaveden markkinoinnissa käytettiin näennäistieteelle tyypillisiä menetelmiä. Hopeavettä markkinoivan yrityksen sivuilla saatettiin viitata esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa tehtyyn selvitykseen, jossa oli Yleisradion pyynnöstä tutkittu eri hopeavesien hopeapitoisuuksia. Yleisradio oli pyytänyt yliopistolta selvitystä hopeavesistä oman kriittisen juttunsa aineistoksi, mutta hopeavettä markkinoiva yritys ei kertonut selvityksen taustaa, vaan esitti hopeapitoisuudesta kertovan, yliopistossa tuotetun asiakirjan todisteena itse tuotteen toimivuudesta.
Tieteellisestä tiedosta näennäistieteen erottaa se, että keskeiselle sijalle nostetaan usein yksittäisten ihmisten kokemukset. Näennäistieteessä kerrotaan esimerkiksi terveydenhoitoon liittyviä tavallisten ihmisten tarinoita, joissa kyseenalaistetaan perinteisen lääketieteen hoitomuotoja. Oikean ihmisen kasvot saava parantumiskertomus vetoaa tunteisiin tehokkaammin kuin kuivakkaasti esitetyt terveyssuositukset: jos jollekin tämä hoito on tepsinyt, miksei minullekin? Tässä tiede ja näennäistiede kuitenkin eroavat voimakkaasti: tieteessä yksittäiset tapaukset eivät riitä – suosituksia annetaan vasta kun tulokset ovat selviä laajan tutkimusotoksen parissa.
Näennäistieteen leviämistä edistää se, että huuhaata voi markkinoida vapaasti ja lennokkaasti. Esimerkiksi hyvinvoinnista ja terveydestä kirjoittavat bloggaajat voivat kuvailla kokeilemiaan tuotteita aivan kuten haluavat. Myös bloggaaja tuo esiin persoonansa ja henkilökohtainen näkökulma vetoaa lukijaan enemmän kuin tieteen persoonaton tyyli. Netissä samanmieliset löytävät nopeasti toisensa ja saavat yhteisöstä tukea valtavirrasta poikkeavalle ajattelulleen.
Näennäistieteen suosiota selittää myös asiantuntijuuden kriisi. Perinteisesti väylä tietyn alan asiantuntijaksi on auennut korkeakoulutuksen kautta. Nykyään asiantuntijuuden käsite on monenkirjava ja spesialistiksi voi päätyä ilman koulutusta – hankittuaan kannuksia työelämässä, harrastuksissa tai vaikkapa vain nettiyhteisöissä. Journalismissa asiantuntijoille on jatkuvaa kysyntää ja koulutuksen saaneiden asiantuntijoiden lisäksi uutismediassa nostetaan esille jatkuvasti myös itseoppineita- ja kokemusasiantuntijoita. Erilaisten asiantuntijoina esiintyvien tahojen joukosta voi olla vaikea valita sitä, johon uskoa.
Asiantuntijuuden kriisiä lisää vielä meidän yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostava aikamme. Auktoriteettisusko sopii huonosti individualismin ja yksilön valinnanvapauden ihanteisiin. Ihmiset haluavat itse tehdä omaa elämäänsä koskevat valinnat – ovatpa asiantuntijat tai tieteentekijät mitä mieltä hyvänsä.
Näennäistiede voi olla harmitonta huuhaata tai hengenvaarallista.
Monet huvittelevat verraten harmittomasti näennäistieteellisten suositusten parissa. Säännöllisin väliajoin niin netissä kuin journalismissa nousee pinnalle joku tuote, raaka-aine tai ohje, jonka sanotaan parantavan hyvinvointia tai terveyttä. Milloin tällainen ohjeistus on veriryhmädieetti, milloin taas rasvakahvi. Jos ihminen on perusterve, eikä hän mene äärimmäisyyksiin, yksittäisten muotituotteiden kokeileminen tuskin aiheuttaa vakavia haittoja.
Vaaralliseksi näennäistiede muuttuu viimeistään silloin kun käyttäjä etsii sen parista vastauksia vakaviin sairauksiin. Usein näennäistieteeseen turvaudutaan silloin kun ympäröivä todellisuus näyttää syystä tai toisesta kestämättömältä, ja ihminen haluaa etsiä tilanteeseen nopeaa muutosta tai vaihtoehtoista selitystä. Jos esimerkiksi lääkäri antaa diagnoosin parantumattomasta sairaudesta, on henkilö usein varsin altis tarttumaan mihin tahansa tuotteeseen tai keinoon, joka lupaa hänelle terveyttä.
“Mä olen semmoinen ihminen, että mä uskon sitä mitä mä näen. Eli jos mä olen nähnyt, että ihmiset on lopettanut perunan ja leivän syönnin ja sitten ne on laihtunut…” (yleisötyöpajaan osallistunut, mies)
Työpajoissa tehtiin ryhmätyönä tiedonhakutehtävä, jossa osallistujat etsivät internetistä kaksi ruokasuosituksiin tai ravitsemukseen liittyvää juttua: yhden, johon he luottavat ja toisen, joka on heidän mielestään huuhaata.
Internetin periaatteessa rajattomassa sisältövirrassa työpajoihin osallistuneet turvasivat mielellään tunnettuihin brändeihin ja tuttuihin organisaatioihin. He etsiytyivät esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuille etsiäkseen luotettavaa ravitsemukseen liittyvää tietoa. Sieltä löytyvän sisällön uskottiin olevan luotettavaa kolmesta syystä: tieto on tieteellisesti perusteltua, se on (“ainakin suhteellisen”) vapaata kaupallisista tarkoitusperistä ja hyväntahtoista sikäli, että tiedon tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään. Jotkut tosin epäilivät, että THL saattaisi ajaa suomalaisten ruuantuottajien etuja korostaessaan maidon ja viljojen hyötyjä terveydelle.
Vaikka työpajatilanteessa osallistujat etsivät luotettavaa tietoa THL:n nettisivuilta, se ei tarkoita, että he arjessaan tyytyisivät vain virallisiin ohjeistuksiin. Tieteellisiin tutkimuksiin perustuva tieto liikkuu usein abstraktilla ja yleisellä tasolla, mistä johtuen se ei välttämättä tarjoa nopeaa ja konkreettista apua yksittäisen ihmisen arjen pulmin. Jotkut työpajalaiset arvioivat THL:n tarjoamaa tietoa tylsäksi. Monet kilpailevat tiedontarjoajat tuntuivat houkuttelevilta, sillä ne tarjosivat uusia vaihtoehtoja. Osa osallistujista kertoikin seuraavansa terveysaiheisia blogeja ja kokeilevansa sekä jakavansa hyvinvointiin liittyviä vaihtoehtoisia ravitsemusvinkkejä.
“THL on varmaan luotettava, mutta sitten näin henk.koht. niin musta ne (suositukset) on vähän tylsät. Mä näen ne niitten lautasmallit heti mielessäni, mitkä tiedetään. [—] Ei mitään uutta auringon alla 50 vuoteen.” (yleisötyöpajaan osallistunut, nainen)
Kokeilunhalu ja kokemukset näyttivät työpajoissakin ohittavan helposti viralliset asiantuntijamielipiteet. Jos oma tai läheisen kokemus asettuu ristiriitaan lääkärin tai muun asiantuntijan mielipiteen kanssa, kokemus näyttää hyvin usein voittavan. Läheisen ihmisen tai omaan sosiaaliseen verkostoon kuuluvan vertaisen kertomusta ei useinkaan punnita vasten tieteellistä tietoa tai pohdita analyyttisesti, tulisiko tästä yksittäistapauksesta tehdä yleistyksiä.
Oxfordin yliopiston tutkija Rachel Botsman puhuu tästä ilmiöstä kirjassaan Who can you trust (2017) ja sanoo, että luottamus yhteiskunnassa on alkanut muodostua uudella tavalla, jaettuna luottamuksena (distributed trust). Internet on mahdollistanut luottamuksen rakentumisen horisontaalisesti käyttäjien välillä ja ihmiset ovat valmiimpia luottamaan vertaisiinsa kuin etäisiin instituutioihin tai kaukana oleviin asiantuntijoihin. Tällä voi yhteiskunnan kannalta olla mullistavan isoja seurauksia.
Tutkimushankkeemme aikana Petri Jääskeläinen teki Lääkärit eivät kerro meille koko totuutta -kandidaatintutkielmansa Magneettimedian tuottamasta syöpäuutisoinnista. Suomessa Magneettimedia-verkkolehti on näkyvin vaihtoehtoista terveysviestintää julkaiseva vastamedia. Monien sivustolla julkaistujen artikkeleiden on tarkoitus herätellä lukijoiden epäluuloa vallitsevaa terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan. Samalla teksteissä kerrotaan vaihtoehtoisista keinoista saada itsensä kuntoon.
Magneettimedian merkitys terveysviestinnän kentällä näkyi esimerkiksi Ylen vuonna 2013 uutisoimassa rokotevastaisuudessa Pohjanmaalla. Paikoitellen Magneettimedian artikkelit nousivat DuckDuckGo-hakukoneen tuloksissa jopa etusivulle asti. Kyseinen hakukone ei muokkaa tuloksia käyttäjänsä aiemman toiminnan perusteella.
Magneettimedian artikkeleiden argumentaatiossa keskeistä on epäilyn herättäminen. Tämä tapahtuu tarkasti valikoiduilla uutisilla ja oikeanlaisella kehystämisellä.
Magneettimedian jutuissa käytettiin lähteinä sekä akateemisia tutkimuksia että journalistisen median tekemiä uutisia sekä Suomesta että ulkomailta. Moni lähde näytti siis uskottavalta ja saattoi olla faktallisesti totta, mutta ne oli tarkasti valikoitu Magneettimedian linjan mukaisesti synnyttämään epäilyjä valtavirran lääketiedettä kohtaan.
Lukija johdetaan keskelle epäilysten maailmaa, jossa perinteistä lääketiedettä kritisoivat väitteet toistuvat.
Sivuilla ei juuri julkaistu perinteisestä lääketieteestä tai syövän hoitomuodoista positiivisia asioita kertovia artikkeleja, ainoastaan niitä, joissa tuotiin esiin epäkohtia, epäonnistumisia tai kerrottiin esimerkiksi lääkkeiden sivuvaikutuksista. Magneettimedian jutuista linkattiin edelleen sivuille, joissa vastustettiin syöpähoitoja tai rokotteita. Näin lukija johdatettiin keskelle epäilysten maailmaa, jossa perinteistä lääketiedettä kritisoivat väitteet toistuivat kritiikittä.
Magneettimedia tuotti teksteillään eräänlaista vastatietoa syöpähoidoista. Sivuston artikkeleissa tuotiin esiin myös asiantuntijoita, joiden tarkoitus oli haastaa lääkäreiden ja lääkefirmojen tuottamaa tietoa. Tätä kutsutaan vasta-asiantuntijuudeksi.
Dan Nuzumin Totuus syövästä osa 1 oli tyypillinen esimerkki sivuston syöpäuutisoinnista. Tekstissä asiantuntija kertoi, kuinka syöpä voitaisiin parantaa. Parantumisen esteenä olivat jutun mukaan valehtelevat lääkärit ja lääkkeet, jotka aiheuttavat potilaalle vahinkoa. Syöpää käsittelevä artikkeli keskittyi siis lääketieteen virheisiin ja vääränlaiseen toimintaan, vaikka sen tarkoitus olikin antaa hoito-ohjeita.
Magneettimedian Totuus syövästä ja tulehduksista –artikkelissa kirjoittaja esitti itsensä lääkäreiden joukosta esiin ponnistavana sankarina, joka paljasti kansalle salatun totuuden.
Jutussa ollaan tavallisen ihmisen asialla. Lääkärit esitetään eliittinä ja potilaat tavallisena kansana, mikä on tyypillistä myös monille tieteellisille salaliittoteorioille (esim. Big Pharma).
Artikkelin kirjoittaja tekee itsestään lääkäreiden joukosta ponnistavan sankarin, joka puhuu kansan kieltä ja paljastaa salatun totuuden. Magneettimedia tuottaa terveysviestintää, jossa potilas ei olisi enää vain passiivinen lääkäreiden ohjeiden seuraaja. Hänestä halutaan tehdä aktiivinen toimija. Lehti ei kritisoi julkaisemaansa hoito-ohjetta.
Magneettimedian jutussa esimerkiksi lääkäreitä ja lääketeollisuutta kritisoitiin ahneudesta. Kuitenkin artikkelin yhdysvaltalainen kirjoittaja teki samaan aikaan itse bisnestä luontaistuotehoidoilla. Voidaankin ajatella, että vaihtoehtoisissa terveysteksteissä ei välttämättä ole kyse terveydenhuollosta, vaan perinteisten auktoriteettien ja asiantuntijoiden vastustamisesta, johon joillakin toimijoilla on kaupallisia intressejä.
Magneettimedian terveysartikkeleissa oli toistuvasti havaittavissa vastakkainasetteluja lääketieteen ja potilaiden hyvinvoinnin välillä. Magneettimedian tekstit rakentuivat ajatukselle, jossa kirjoittajat ja oletetut lukijat ovat ”me” ja ympäröivän maailman ja sen viralliset järjestelmät ”muut”. Tämä vastakkainasettelu toistuu niin lehden juutalaisvastaisissa salaliittoteorioissa kuin terveysuutisissakin. Voimakas vastakkainasettelu meihin ja muihin on tyypillinen populismissa ja propagandassa käytetty viestintäkeino.
Se, että yksittäinen vastamedia tuottaa terveystietoa, ei itsessään ole hälyttävää. Uutiset Pohjanmaalla yleistyneestä rokotevastaisuudesta kuitenkin osoittavat, että näennäistieteellisten uutisten vaikutukset ovat laajentuneet jo internet-kuplan ulkopuolelle. Magneettimedian julkaisemat terveydenhoito-ohjeet ovat pahimmillaan vaarallisia sekä yksilöille että terveydenhuoltojärjestelmälle.
Magneettimedia
Näennäistieteen leviämisestä ei voi syyttää vain Magneettimedian kaltaisia sivustoja tai yksittäisiä bloggaajia, sillä aiheet nousevat esiin myös perinteisessä journalismissa. Journalismissa ollaan lähtökohtaisesti kiinnostuneita kaikesta uudesta ja poikkeavasta, ja joskus harkintakyky pettää. Vuonna 2015 Skepsis ry. myönsi vuoden huuhaa-palkinnon MTV3:lle, Neloselle sekä tuotantoyhtiö Londurille, joiden ohjelmissa houkuteltiin ihmisiä kysymään ennustajalta neuvoa tulevaisuuden tapahtumiin ja vakaviin henkilökohtaisiin kriiseihin liittyen.
Jos poikkeukselliseen toimintaan yhdistyy julkisuudesta ennestään tunnettu henkilö, journalismin uutiskynnys ylittyy melko varmasti. Kun Hunks-tanssija Jani Kokki kertoi muutama vuosi sitten kieltäytyvänsä perinteisen lääketieteen tarjoamista hoitomahdollisuuksista pahalaatuisen suolistosyöpänsä hoidossa, hänen valinnastaan kerrottiin monessa uutismediassa. Useissa jutuissa toisteltiin varsin kritiikittömästi Kokin omia näkemyksiä vaihtoehtoisten hoitojen mahdollisuuksista.
Vaikka Kokki myöhemmin totesi vaihtoehtoiset hoidot tehottomiksi ja turvautui leikkaushoitoihin, vahinko oli tapahtunut. Pahimmillaan hengenvaaralliset vaihtoehtohoidot olivat ehtineet saada jo myönteistä julkisuutta.
Näennäistieteen asemaa journalismissa vahvistaa se, että tutkijan tai asiantuntijan vastinparina haastatellaan mieluusti toista näkökulmaa edustavaa ihmistä, jolla on käytännön kokemusta aiheesta. Tämä asetelma synnyttää helposti kuvan kahdesta tasavahvasta näkemyksestä, vaikka toisen taustalla olisi mittava tieteellinen tutkimus ja toinen perustuisi vain yksittäisen ihmisen kokemukseen. Journalismia onkin kritisoitu tasapuolisuusharhan synnyttämisestä tieteellisen tiedon ja kokemustiedon välille. Tasapuolisuusharha on osaltaan vähentänyt ihmisten uskoa asiantuntijoihin.
Tämä ei tarkoita, etteikö journalismissa voitaisi huomioida myös kokemustietoa. Tärkeää kuitenkin olisi, että erilaisten väitteiden painoarvo suhteutettaisiin toisiinsa oikein. Kokemus on sen läpikäyneelle ihmiselle aina totta, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä luotettavaa kuin tieteellinen tieto. Yksittäisen ihmisen arkikokemuksesta tai mielipiteestä ponnistava skeptisyys ei ole tasavertainen argumentti, kun kiistellään tieteellisten tutkimustulosten pätevyydestä. Keinoja välttää tasapuolisuuden harhaa journalismissa käsitellään esimerkiksi Sovittelujournalismin käsikirjassa.