Verkossa viraaleiksi eli käyttäjältä toiselle leviäviksi voivat nousta uutiset, jotka asian tuntevat tunnistavat kättelyssä vitsailuksi, parodiaksi tai satiiriksi. Sisäpiirihuumoria harjoittavan yhteisön ulkopuoliset voivat sen sijaan haksahtaa pitämään tekstejä vakavasti otettavina.
Satiiria tyylilajina hyödynnetään monenlaisissa mediasisällöissä tv-sarjoista sarjakuviin ja paneelikeskusteluista kirjallisuuteen. Esimerkiksi Yleisradion Kovan viikon ilta on satiirin keinoja hyödyntävä viihdeohjelma, jossa käsitellään ajankohtaisia tapahtumia. Verkossa julkaistaan myös erityisiä satiirisivustoja, joissa parodioidaan ajankohtaista julkista keskustelua ja vallankäyttäjiä ironisilla näkökulmilla. Kansainvälisesti tunnetuksi on tullut esimerkiksi yhdysvaltalainen the Onion, joka parodioi politiikan lisäksi myös perinteisen journalismin toimintaa. Suomalaiset Lehti ja Uutissirkus on myös suhteellisen helppo tunnistaa satiirisivustoiksi: ilmaisu on korostuneen kärjekästä ja väärinkäsitysten välttämiseksi Uutissirkus kertoo julkaisun luonteesta myös etusivullaan.
Uutissirkus kertoo olevansa satiirisivusto ja juttua lukemalla se on helppo tunnistaa ivaavaksi huumoriksi. Aina joskus otsikot kuitenkin erehdyttävät jakamaan satiiria oikeina uutisina. Etenkin vieraalla kielellä satiirin tunnistaminen voi olla hankalaa.
Satiirin tarkoituksena on siis kritisoida kohdettaan kärjistysten ja huumorin keinoin. Se pyrkii paljastamaan niin ihmisten kuin yhteiskuntien moraalisia puutteita ja paheita, ja herättämään lukijassaan ajatuksia sekä yhteiskunnallista keskustelua. Perinteisesti satiirisen pilkan kohteeksi ovat joutuneet vallankäyttäjät. Veijo Hietalan mukaan poliittista naurua harjoitettu yhtä kauan kuin julkista vallankäyttökin. Ivan kohteeksi alistetut poliitikot näyttäytyvät helpommin haastettavina ja naurun avulla heidän valta-asemaansa on mahdollista murentaa. Satiiria onkin kutsuttu altavastaajien aseeksi ja sillä on ollut erityinen merkityksensä totalitaarisissa maissa. Hienovaraisen ja sensuurikoneiston läpäisevän satiirin avulla kansalaiset ovat viestineet asioista, joista muuten on ollut kiellettyä puhua. Toisaalta satiirin kohteeksi joutuminen voi synnyttää päättäjästä myös inhimillisemmän kuvan. Jos vallankäyttäjä onnistuu osallistumaan julkiseen nauruun, hänen suosionsa voi satiirisen julkisuuden myötä myös kasvaa.
Satiiria on sanottu vaikeaksi tyylilajiksi ja verkko viestintäympäristönä on tehnyt monitulkintaisesta satiirista entistä hankalammin tunnistettavaa. Sisältöjä jakavat eivät välttämättä kiinnitä huomiota satiirisivustojen alkuperään, vaan saattavat pitää niitä oikeina uutisina. Etenkin vieraalla kielellä satiirin tyylilajia voi olla hankala tunnistaa.
Satiirin tunnistaminen vaatii siis pysähtymistä, sillä ensisilmäyksellä satiiri voi näyttää vain röyhkeydeltä tai epäkohteliaalta puheelta. Satiirin tulkinta edellyttää kontekstin tuntemista – käsitystä satiirin julkaisijan sekä kohteen kulttuurista ja ilmaisutavoista. Internetissä tekstien tulkinta on monimutkaista, sillä sisältöjen merkityksillä ja monitulkintaisuudella leikitellään myös tarkoituksellisesti. Etenkin anonyymeissä keskusteluympäristöissä ulkopuolisen voi olla miltei mahdotonta olla varma, onko sisältö tarkoitettu satiiriseksi vitsiksi, vaikkapa ääriajattelun parodioinniksi, vai onko kirjoituksella esimerkiksi rasistinen motiivi.
Satiiri leikittelee poliittisesti epäkorrekteilla ajatuksilla. Raja hyvän maun ja mauttomuuden välillä on usein häilyvä. Yhteiskunnasta kertookin paljon se, ketä julkisessa keskustelussa saa pilkata ja millainen huumori katsotaan sopimattomaksi.
Kriittisessä huumorin teoriassa nostetaan usein esiin sanapari punch up ja punch down. Ylöspäin lyöminen on valtarakenteiden ja vallankäyttäjien kritisointia huumorin keinoin. Alaspäin lyödessä satiiri etsii kohteekseen heikommassa asemassa olevia, esimerkiksi marginalisoituja ryhmiä ja vähemmistöjä. Punch down –tyylistä satiiria pidetään yleisesti epäsopivana ja vahingollisena sillä huumori voi olla myös syrjivää. Alaspäin lyövä satiiri sisältää usein negatiivisia stereotypioita tai rasismia. Tällaista satiiria levittävät saattavat vähätellä sisältöä sanomalla, että kyse on vain huumorista, mutta on hyvä huomata, että ihmisryhmiä halventava huumori voi lisätä ennakkoluuloja ja syrjiviä mielipiteitä jopa tehokkaammin kuin asiapitoiset sisällöt. Kirjassaan Kuinka vallalle nauretaan tutkija Janne Zareff toteaakin, ettei satiiri ole vain politiikan ja valtarakenteiden ivaamista, vaan se voi olla vallankäyttöä, jonka avulla myös tehdään politiikkaa.
Huumori voi olla myös syrjivää. Alaspäin lyömistä ei pidetä sopivana.
Punch up/ punch down -parin lisäksi puhutaan myös punch next to yourself -tyylisestä huumorista, jolla viitataan omasta viiteryhmästä tehtyihin satiirisisältöihin. Myös tämänkaltaisen satiirin sopivuudesta on käyty viime vuosina keskustelua. Kun toimittaja Maria Veitola julkaisi Instagramissa yhdysvaltalaisen Kardashianin perheen naisten kustannuksella tehtyä huumoria, kuvat herättivät myös kritiikkiä. Veitolalle huomautettiin, ettei etenkään feministeinä itseään pitävien naisten tulisi pilkata toisia naisia. Veitola puolustautui sanomalla, että hän tarkoituksenaan oli kritisoida huumorin avulla naisiin kohdistuvia ulkonäköpaineita ja epärealistisia kauneusstandardeja.
Maria Veitolan Instagram-huumori herätti niin kiitosta kun kritiikkiä. Kuvapareissa kerrastoihin pukeutunut Veitola poseerasi samanlaisissa asennoissa kuin Kardashianin perheen naiset ja pyrki tekemään näkyväksi, millaisia ulkonäköpaineita kuvankäsittelyyn perustuva somejulkisuus naisille tuottaa.
Huumorin rajat ovat jatkuvassa liikkeessä ja niistä käydään kamppailua. Esimerkiksi pilapiirtäjä Ville Ranta on puolustanut satiirin tuottamisen vapautta ja kritisoinut, että nykyisessä yhteiskunnassa sananvapautta pyritään kahlitsemaan pelkoa tuottamalla. Rannan töistä on noussut vuosien mittaan useita kohuja. Ensimmäisen kerran hän joutui kohun keskelle vuonna 2006 profeetta Muhammedin pilapiirrosjupakan yhteydessä. Vuonna 2022 useista hänen töistään tehtiin rikosilmoitus kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Ranta toteaa, että hänen tarkoituksenaan on irviä tekopyhyyttä ja kritisoida satiirille ominaiseen tapaan vallankäyttöä tasapuolisesti – riippumatta kohteidensa puoluekannasta, etnisyyksistä tai sukupuolesta.
Verkossa jaettava poliittinen satiiri tulee usein vastaan myös meemikuvien muodossa. Meemillä tarkoitetaan eräänlaista kulttuurigeeniä, joka biologisen geenin tapaan kopioituu ja leviää verkossa käyttäjiltä toisille.
Meemikuville ovat tyypillisiä vastakohtaiset ja monitulkintaiset merkitykset, pilkanteko ja eräänlainen ruman estetiikka. Näin ne ilmiasullaan kritisoivat sosiaalisen median hiottua ja siloiteltua kuvakieltä. Meemit ovat ironisen hauskoja, mutta huumoria sisältävän pintakerroksen takaa paljastuu usein vakavampi viesti. Tunnetuimmat meemit saavat valtavasti jakoja ja niistä tehdään satoja versioita. Meemejä on helppo luoda nykyisillä kuvankäsittelyohjelmilla tai meemigeneraattori-sovelluksilla. Kiertäessään ja muokkaantuessaan netissä meemit keräävät uusia merkityksiä, joita alkuperäiseen kuvaan ei välttämättä liittynyt. Meemejä onkin kuvattu ”tahmaisiksi”: ne herättävät mielenkiinnon ja halun osallistua, sekä synnyttävät ympärilleen kokonaisen tunneilmaston.
Verkossa poliittinen satiiri tulee usein vastaan meemin muodossa. Meemeille on tyypillistä monitulkintaisuus. Sanna Marinin hallitusta esittävä meemikin voidaan tulkita joko naisministereitä tai opposition miespoliitikkoja ivaavana.
Meemejä on kuvattu sosiaalisen median omaksi kieleksi ja meemien lukutaito onkin osa nettikulttuurin vaatimia valmiuksia. Se on yhdistelmä visuaalista lukutaitoa, poliittista lukutaitoa, kriittistä medialukutaitoa ja teknologista lukutaitoa. Tutkija Saara Särmä puhuu meemilukutaidosta jopa kansalaistaitona.
Voit kehittää meemilukutaitoasi kiinnittämällä huomiota seuraaviin seikkoihin:
Nauraminen on voimakas poliittinen ase, jonka merkitys on digitaalisessa mediaympäristössä vain korostunut. Janne Zareffin mukaan olemme vitsien kertojien armoilla, jos emme ymmärrä ja osaa eritellä kriittisesti myös huumoria.
Poliittisista meemeistä ei ole pitkä matka propagandaan. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muistetaan siitä, että sodan alkuvaiheista lähtien keväällä 2022 molemmat osapuolet hyödynsivät visuaalista kuvastoa ja meemejä informaatiosodankäyntinsä välineenä. Lännessä parodioitiin erityisesti Venäjän väitettä Ukrainassa valtaa pitävistä natseista tehtailemalla loputon joukko Putinin ja Hitlerin yhdistäviä meemikuvia. Ukrainan puolustusministeriö myönsikin elokuussa 2022 varsin poikkeuksellisesti sosiaalisessa mediassa tunnustuksen epämuodolliselle Nafo-liikkeelle, joka taistelee Venäjän informaatiovaikuttamista vastaan meemisodankäynnin keinoin. Tavallisille mediankäyttäjille meemit ja musta huumori toimivat myös keinona purkaa sodan luomaa ahdistusta.